Suomen kieli käyttöön/ Suot

Aus Wikibooks

SÜMPFE

Original Finnischer Text[Bearbeiten]

Suot

Suomen pinta-alasta peräti kolmasosa on alun perin suota. Suo onkin hyvin tyypillinen ja ominainen asia Suomen luonnossa. Monille ulkomaalaisille suoperäinen maasto saattaa olla ainutlaatuinen kokemus. Suon synty on myös ainutlaatuista. Suot eivät kasva samalla lailla kuin metsät. Suo kerrostuu pikkuhiljaa eli muodostaa itse oman kasvualustansa.

Suot kuuluvat omalta osaltaan suomalaisen luonnon monimuotoisuuteen. Suolla elää monia eläinlajeja ja kasvaa monia kasvilajeja, jotka eivät viihdy muualla. Suon suojelu on tärkeää pelkästään näiden lajien säilymisen kannalta.

Marjoja ja turvetta

Vaikka suot ovat usein aika karuja paikkoja, niillä kasvaa monia erityisiä kasvilajeja. Suolla käydään poimimassa hilloja eli suomuuraimia ja karpaloita. Soilla kasvaa myös rahkasammalta. Linnuista soilla viihtyvät erityisesti kurjet, suokukot ja muuttohaukat. Soista saadaan myös turvetta. Turvetta käytetään maataloudessa ja teollisuudessa.

Übersetzung[Bearbeiten]

SUOT SÜMPFE

Suomen pinta-alasta peräti kolmasosa on alun perin suota.

Fast ein Drittel der Fläche Finnlands war ursprünglich Sumpf.
Suomen pinta-alasta wörtlich: aus der Fläche Finnlands
Pinta-ala Fläche, Oberfläche (Der Bindestrich trennt die Wörter pinta Oberfläche und ala Gebiet dadurch vermeidet man ein - an dieser Stelle falsches - langes aa in der Wortmitte.)
Pinta-alasta wörtlich: aus der Fläche (Elativ)
peräti fast, so viel wie (Adverb)
kolmasosa ein Drittel (Nomen)
kolmas dritte/-r/-s osa Teil
alun perin (Adverb) (oder alunperin) von Anfang an
on ist (Verb) - beachte, dies ist eine allgemeingültige Aussage, das Verb steht im Präsens.
suota Partitiv von suo Sumpf

Suo onkin hyvin tyypillinen ja ominainen asia Suomen luonnossa.

Das Sumpfland ist sowohl sehr typisch als auch charakteristisch für die finnische Natur.

Monille ulkomaalaisille suoperäinen maasto saattaa olla ainutlaatuinen kokemus.

Für viele Ausländer kann das sumpfige Terrain ein einmaliges Erlebnis sein.

Suon synty on myös ainutlaatuista. Suot eivät kasva samalla lailla kuin metsät.

Die Entstehung des Sumpfes ist ebenfalls einmalig. Sümpfe wachsen nicht auf die gleiche Weise wie Wälder.

Suo kerrostuu pikkuhiljaa eli muodostaa itse oman kasvualustansa.

Der Sumpf lagert sich langsam ab, beziehungsweise bildet seinen eigenen Nährboden.

Suot kuuluvat omalta osaltaan suomalaisen luonnon monimuotoisuuteen.

Sümpfe ihrerseits gehören zur Vielseitigkeit der finnischen Natur.

Suolla elää monia eläinlajeja ja kasvaa monia kasvilajeja, jotka eivät viihdy muualla.

Im Sumpf leben verschiedene Tier- und Pflanzenarten, die sonst nirgendwo gedeihen.

Suon suojelu on tärkeää pelkästään näiden lajien säilymisen kannalta.

Der Schutz des Sumpfes ist schon allein für Arterhaltung von dessen Population wichtig.

Marjoja ja turvetta

Vaikka suot ovat usein aika karuja paikkoja, niillä kasvaa monia erityisiä kasvilajeja. Suolla käydään poimimassa hilloja eli suomuuraimia ja karpaloita. Soilla kasvaa myös rahkasammalta. Linnuista soilla viihtyvät erityisesti kurjet, suokukot ja muuttohaukat. Soista saadaan myös turvetta. Turvetta käytetään maataloudessa ja teollisuudessa.